sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Itä-Suomea samoillen: Kotkanpolku, Joroinen


Olen jonkun aikaa etsiskellyt blogia/sivustoa, mistä löytyisi vinkkejä ja arviointeja luonnossa liikkumiseen (reittejä, varusteita ym.). En ole kuitenkaan löytänyt omiin tarpeisiin sopivaa, joten päätin aloittaa sivuamaan aihetta blogissani. Ensimmäisenä aion jakaa kokemuksiani muutamasta patikointireitistä/luontopolusta Itä-Suomessa.

KOTKANPOLKU, Joroinen

Kotkanpolku on noin 5km Joroisten kylän keskustasta ja 5-tiestä sijaitseva luontopolku, joka mutkittelee Natura-alueella. Etelä-Savossa sijaitseva Joroinen on luonnoltaan puhdas ja kaunis ja Kotkanpolku kulkeekin pitkin alueelle tyypillistä kangasmetsää nousten välillä Kotkatharjun päälle ja laskeutuen hetkittäin sivuamaan Kotkatjärven rantoja.


Lempinimeltään "Kotkis" on pitkälti paikallisten käytössä ja suurin haaste onkin löytää autolla perille. Paras vinkki tähän on seurata 5-tieltä tultaessa Joroisten Kartano Golfin opasteita ja kääntyä vasemmalle hiekkaparkkipaikalle juuri ennen Kartano Golfin oikealle kääntyvä risteystä. Opasteena parkkipaikalle ovat kyltit "Kanavan lava" sekä pienellä "Kotkanpolku" ja "Frisbeegolf rata".


Parkkipaikka on iso ja vaikka se toimii parkkiksena myös kesäteatterille ja frisbeegolf -radalle sekä Joroisten hyppyrimäelle, on pysäköinti tilaa riittänyt aina. 


Tällä kertaa ryhmä rämämme muodostui pelkästään minusta sekä perheemme neljästä koirasta. Patikoimme reitin rauhalliseen tahtiin toukokuun 23. päivä keväisenä lauantai-iltana klo 18-20. Pienen lisän matkaan teki rv 39 ja sen myötä 15 ylimääräistä (ja raskasta) lisäkiloa.


Kotkanpolun reitin pituus on hieman reilu 7km ja se kulkee vaihtelevasti vanhoja metsäautotiepohjia ja polkuja pitkin. Reitti on pääasiallisesti erittäin helppokulkuinen ja soveltuu mielestäni niin patikointiin kuin maastopyöräilyynkin. Korkeuserot ovat pieniä eikä reitti aseta erityisvaatimuksia liikkujan fyysiselle kunnolle.


Reitillä noin 600m kuljetaan myös edelleen käytössä olevaa hiekkatietä, jolla liikennöinti tosin on hyvin vähäistä.


Reitti on erittäin hyvin merkitty, missään vaiheessa ei jää epäselväksi, onko suunta oikea ja matkan edistymistä voi seurata kilometrin välein löytyvistä "kilometritauluista".


Reitti sisältää yhdet hyväkuntoiset pitkospuut, jotka tosin olivat tarpeettomat kuivana keväänä.


Reitin erikoisuus ja samalla haastavakulkuisin kohta sijoittuu noin 5,5km kohdalle: puiden juuret ovat "kuoriutuneet" esiin maasta ja muodostavat portaita/köysirataa muistuttavan muodostelman pieneen n. 6m mittaiseen nousuun.


Kuvasta huolimatta itse koin nousun vaivattomaksi ja kivaksi yksityiskohdaksi, jollaiseen en ole muualla törmännyt, mutta jos valinta olisi kävelyn sijaan osunut maastopyörään, olisi tämä aiheuttanut muutaman ärräpään, sillä kiertoreittiä kohdalle ei ole.

Mikään varsinainen maisemareitti Kotkanpolku ei mielestäni ole, mutta rauhallinen, vehreä luonto sekä hyväkuntoinen, joustava kangas ovat ihanteelliset rauhoittumiseen. 


Valitsemamme ajankohta oli myös muiden tallaajien osalta rauhallinen: emme törmänneet koko kaksi tuntisen aikana yhteenkään vastaantulijaan, ainoastaan parkkipaikalla näimme muiden alueella liikkujien autoja.

Pienen särön luonnonrauhaan toivat muutamia kertoja läheiseltä ampumaradalta kantautuneet laukaukset, joihin herkin koirammekin reagoi. Ampumaradan läheisyys oli havaittavissa myös kahdesti reitin varrella silmiin sattuneista turvaopasteista. Eksymisvaaraa radalle en kokenut.


Varsinaisia levähdyspaikkoja Kotkanpolun varrella ei ole, mutten itse niitä jäänyt kaipaamaankaan. Kahdesta kohtaa reittiä pääsee polkua pitkin poikkeamaan aivan järvenrantaan, missä koirat pääsivät hieman juomaan ja tarvittaessa myös kahlaamaan.


Kokonaisuudessaan Kotkanpolku oli erinomaisessa kunnossa, eikä ihmeempiä varusteita vaadittu. Itse tallasin reitin jo aikansa eläneillä Niken Free -lenkkareilla, koska ne olivat ainoat jalkaan tällä hetkellä mahtuvat kengät. Pito riitti joka kohdassa ja pehmeä kangaspohja takasi, että huolimatta pitkällä olevasta raskaudesta, ei kroppa lenkistä ollut moksiskaan.


Vuodenaika piti myös pörriäiset kurissa, eikä tarvetta karkotusmyrkyille ollut. Koirista poimin muutaman punkin seuraavana päivänä, mutta myöskään heitä ei ollut edeltävästi suojattu.

Jos lenkin aikana pääsee nälkä yllättämään, lisävinkkinä suosittelen lämpimästi pistäytymään vain noin kilometrin päässä Kotkanpolusta sijaitsevan Joroisten Kartano Golfin klubilla karkottamassa niin pienempää kuin isompaakin nälkää tai jos perheessä kaikki eivät ole innostuneita golfista, löytyy Kanavan -liikunta-alueelta myös muita ulkoliikuntavaihtoehtoja perheen golfaajien tahkoessa kentällä.

Lisätietoja Kotkanpolusta sekä Joroisten Kartano Golfin klubiravintolasta löytyy alla olevista linkeistä

Joroisten nähtävyydet: http://www.joroinen.fi/matkailu-ja-vapaa-aika/nahtavyydet

Kartano Golf/Ravintola Kesäkartano:
http://www.kartanogolf.fi/Suomi/ravintolaesittely